Mahtavaa, kun tuet meitä!
Kiittäen Lappeenrannan Lyseon lukion taiteentekijät.




Lappeenrannan lukiossa opiskellaan taiteita laajasti. Musiikin, kuvataiteen ja teatterin opinnot vahvistavat luovuutta, yritteliäisyyttä ja ryhmätaitoja. Ne antavat valmiuksia taidealojen jatko-opintoihin ja erinomaisia projektien suunnittelun ja ohjauksen taitoja mille tahansa alalle.

Taiteet eivät jää vain koulun seinien sisälle, vaan taiteet kurkottavat kohti kaupunkia ja muuta yhteiskuntaa. Siksi vuosittain toteutetaan erilaisia projekteja kaupunkilaisille ikään katsomatta - ja välillä se nimenomaan huomioiden. Esityksiä suunnataan siis lapsille, vanhuksille, nuorille, työyhteisöille ja päivänsankarille.

Taideprojektien on tarkoitus tuoda iloa ja elämää ympärillemme. Varainkeruun ja muun toiminnan tueksi on perustettu Lappeenrannan Lyseon lukion taiteiden kannatusyhdistys, jonka kautta pääset tukemaan nuoria hankkimalla jonkin sivustolla olevista edullisista tuotteista tai palveluista.

Kevään 2025 produktio on lastennäytelmä Tyhmyrit. Kuluja syntyy pitkistä treenipäivistä, lavasteista, tekniikasta, tiloista, puvustuksesta jne. Tavoitteena on tietysti palkita opiskelijoita kovasta työstä vähintään hyvällä ruualla ja mielellään myös taideretkillä. Tähän kaikkeen me siis tarvitsemme tukeasi.

https://lprlyseontaideyhdistys.nettisivut.fi/

Kiittäen Lappeenrannan Lyseon lukion taiteentekijät




Tue kokeilemalla Äänikirjat Sarjat ja elokuvat Kauneus Terveys Vaatteet & asusteet Sisustus Lehdet Sähkösopimukset Muut tuotteet