Siirry suoraan sisältöön

hyvinkään palloseuran sähköinen varainhankinta onnistui – 1000 euroa kahdella somepostauksella

seuran varainhankinta

LÄHTÖTILANNE SEURAN VARAINHANKINTAKAMPANJALLE

HyPS joutui keskeyttämään seuran urheilu- ja harrastetoiminnan koronan takia 12.3.2020. Keskeytymisen takia HyPSin talous oli vaakalaudalla, eikä se voinut tehdä tavanomaista varainhankintaa, joka perustui suurelta osin osallistumismaksuihin ja kahviomyyntiin. Seuran varainhankinta tarvitsi uudistuksen, jotta seuran toimintaan saataisiin edelleen varoja. Vastaus löytyi varojen keräämisestä sähköisesti.

Varainhankkija.fi-palvelun avulla HyPSin oli helppoa ja riskitöntä kokeilla sähköistä varainhankintaa, koska palvelu on maksuton ja varainhankinnan hallinta onnistuu helposti netissä. Sähköisen palvelun avulla HyPSillä oli mahdollisuus houkutella kannattajansa kahvioista verkkokauppaan. Kannattajat ottivat innokkaasti käyttöön etenkin Storytelin ilmaisen kokeilujakson, josta HyPS ansaitsi 5€ per kokeilujakso. Nyt Varainhankkija.fi-palvelu ja sen laajeneva tuotevalikoima on säännöllisenä osana seuran varainhankintaa.

Varainhankkija.fi auttoi HyPSiä aloittamaan sähköisen varainhankinnan vaivattomasti. Heidän tavoitteensa varainhankinnan tekemiseen uudella tavalla on nyt mahdollista ja helppoa muillekin. HyPS keräsi alle 2 kuukaudessa yli 1000 euroa täysin sähköisesti.

Hyvinkään Palloseura (HyPS) on hyvinkääläinen urheiluseura. Yli 60-vuotisen historiansa aikana HyPS on tuottanut laadukasta, suunnitelmallista ja positiivista jalkapallotoimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille. HyPSissä on noin 1000 pelaajaa ja se on vuodesta 1986 asti järjestänyt alle 11-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Euroliigaa, johon osallistuu vuosittain noin tuhat junioria.

TOIMINNANJOHTAJAN KOMMENTTI 

hyvinkään palloseuran sähköinen varainhankinta onnistui - 1000 euroa kahdella somepostauksella

Janne Bruun
Toiminnanjohtaja, Hyvinkään Palloseura (HYPS)

”Keräsimme palvelun kautta yhdessä viikonlopussa hieman yli 500 euroa, käytännössä yhdellä somepostauksella. Sen jälkeen myyntiä on tullut nollamarkkinoinnilla pari sataa lisää ja lopulta summa ylitti 1000 euroa. Summa ei ole ratkaiseva, mutta hyvin helpolla saimme tuon summan kokoon. Suosittelen Varainhankkija.fi-palvelua muillekin seuroille.”

Miksi HyPS valitsi Varainhankkija.fi-palvelun?

1. Helppo ja riskitön kokeilla
2. Pienellä vaivalla merkittäviä tuottoja
3. Varainhankintaa on helppo tehdä

Miten seuran varainhankinta tehtiin palvelun tuella?

hyvinkään palloseuran sähköinen varainhankinta onnistui - 1000 euroa kahdella somepostauksella

HyPS: 1. viesti

Hyvinkään Palloseuran ensimmäinen kampanjapostaus noudatteli normaaleja seuran reaktiomääriä.

Tällä postauksella seuraajat saivat ensimmäisen kerran tietoonsa, että seuran varainhankintakampanja on menossa.

Mutta vasta toinen postaus sai ihmiset kunnolla liikkeelle ja tuottoa seuralle. Katso alta.

hyvinkään palloseuran sähköinen varainhankinta onnistui - 1000 euroa kahdella somepostauksella

HyPS 2. viesti

Hyvinkään Palloseura onnistui aktivoimaan seuraajansa kampanjan toisella postauksella. Tässä vaiheessa suurin osa seuraajista oli jo tietoisia meneillään olevasta kampanjasta ensimmäisen postauksen ansiosta.

Postaus tavoitti yli 10 kertaisen määrän heidän normaaliin postaukseen verrattuna. Tilauksia verkkokaupasta alkoi tulla hyvään tahtiin tällä postauksella.

Toinen postaus itsessään oli onnistunut, koska sen ydinviesti on selkeä:

  1. Kyllä me tästä selviämme – Tunteisiin vetoava syy kampanjalle
  2. Mitä seuraajat saavat tukemalla
  3. Miten tukeminen tapahtuu
  4. Tehostaa ydinviestiä kuvalla

Seuran varainhankinta ja verotus – Miten Varainhankkija.fi-palkkiot huomioidaan verotuksessa?

hyvinkään palloseuran sähköinen varainhankinta onnistui - 1000 euroa kahdella somepostauksella

Käymme artikkelissa läpi, miten yleishyödyllisten yhteisöjen (yhdistykset, urheiluseurat yms.) tulojen veronalaisuutta arvioidaan sekä miten Varainhankkija.fi-palvelun palkkiot huomioidaan yhteisöjen verotuksessa.

Artikkelissamme esitetään verottajan ohjeistukseen sisältyvä Tukisopimus-kohta, jonka alle katsomme Varainhankkija.fi-palvelun kuuluvan. Näin ollen palvelusta saadut palkkiot ovat pääsääntöisesti ryhmille verovapaata tuloa.

Katso tarkempi ohjeistuksemme artikkelistamme 👉